keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Liian kiireinen..kö?

Täällä taas, pitkästä aikaa. Töiden ja tämän hektisen perhe-elämän väsyttämänä olen joka ilta puoli yhdeksän jo unten mailla. Uus rytmi ja kaikki saaneet minut väsähtämään ihan totaalisesti. Iltapesut kun on hoidettu, lapsi saatu nukkumaan, ajattelen että "josko tässä nyt vaikka televisiota katsois..". Herään aina kahdeltatoista sohvalta ja siirryn sänkyyn jatkamaan unia. 

Mitäs sitä meidän arkeen. Töissä kulkenut, viihtynyt ja nauttinut. Herra J kulkenut perhepäivähoitajalla oikein tyytyväisenä. Aamulla juoksee haalari päällä hoitotätin syliin ja huiskuttaa äispälle heipat. Ei ole paljon minun tarvinnut murehtia miten siellä sujuu.



Pikku-mies senkun kasvaa ja kehittyy. Tämmönen isänsä poika siitä vain on kasvanut. Pelihommat mielessä heti aamusta. 

Nyt ollaan syyslomalla. Ihana kun itsekin jaksaa valvoa vähän pidempään kuin sinne puoli yhdeksään. Aamulla saa nukkua niin pitkään että tuntuu että illalla ei saa untakaan. Ihana ongelma.

-Tinde-