keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Heipä hei taas

Minun blogihommat on jäänyt kyllä nyt ihan taka-alalle, en oikeastaan edes tiedä miksi, laiskuutta kai. (Tietokoneeni on aiheuttanut minulle taas suurta päänvaivaa, en ymmärrä mistä minä näitä haittaohjelmia tänne aina haalin, mutta menee hermot!)

Tosiaan kuulumisiani, ensi kuussa lähden töihin ja J lähtee hoitoon. Hieman jännittää. Ei niinkään J:n hoitoon lähtö, vaan se että osaako sitä itse enää mitään. Nyt olen onneksi osannut asennoitua tähän kotona oloon"lomailuna". Koska kuukauden päästä alkaa työt, pitää nyt nauttia. Pääsin myös kouluun, mutta päätin perua paikan ja tehdä nyt töitä. Katsotaan josko sitä joskus toiste sitten taas innostuisi koulunpenkille. 

Koti näyttää yhtä kaoottiselta kuin aina ennenkin, en ole mitään sisutusjuttuja juurikaan jaksanu. Ikean reissun jäljiltä meille kotiutui pari tauluhyllyä, matto, kenkäkaappi ja kaikkea muuta pikku rihkamaa. Oikeastaan se mitä lähettiin hakemaan, oli vågö tuolit terassille. Ihastuin niihin niin, että hetken ne olivat sisällä piristämässä kovin mustavalkoista sisutustani, mutta lopulta päätyivät kuitenkin ulos. 






Aivan ihanat ilmatkin ollut nyt, saa ottaa aurinkoa noissa ihanissa aurinkoisissa tuoleissa. 


Hailuodossa.
Tivolissa ensimmäistä kertaa.

Rokualla.

On tullut kyllä nautittua näistä keleistä täysin rinnoin. Juhannusviikon räntäsateen jälkeen osaa arvostaa näitä helteitä kummasti.

Tältä näytti meidän piha juhannuksen alla.

Nyt lähdetään katsomaan viikko sitten syntynyttä tulevaa kummipoitsua. 
Lupaan YRITTÄÄ kirjoitella enemmän tästä lähtien. 

See ya, Tinde.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti