perjantai 27. joulukuuta 2013

Ohi on!

Mistä tietää että joulu on ohi? Siitä että aamupalaksi syöt suklaata, lounaaksi kinkkua, päivälliseksi kinkkua, välipalaksi suklaata ja iltapalaksi taas vähän kinkkua. Ohi on! Olihan se taas. Hieman erilainen joulu. Aikaisempina jouluina ollaan ukkelin kans menty kumpainenkin omiin koteihimme ja vietetty joulut omien perheidemme kanssa. Tänä jouluna oliki sit operaationa viettää se molempien perheiden kans. 

Aamu oltiin kolmistaan kotosalla, sitte puuron jälkeen kauhealla kiireellä minun mummulaan. Siitä sitte ajella ukkelin mummulle. Sen jälkeen aikataulussa oli minun vanhempien luokse meno, siellä ruokailu ja siitä sitten ukon vanhemmille nukkumaan. 

Lahjoja tuli niin että ei meinannut enää autoon mahtua kun lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Lähinnä J:lle. Itse sain pyyhkeitä, hirmuisesti suklaata ja lautapelin. Siinäkin tosin jo enemmän kuin osasin odottaa. 

Kaikenkaikkiaan todella mukava joulu. Tuli syötyä, nautittua mukavasta seurasta ja lapsen ilosta. 












 -Tinde-

maanantai 23. joulukuuta 2013

Iloista joulua!





"Kiirettä huisketta,
salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?"

Kiirettä, KYLLÄ! Minä olen täällä koittanut
epätoivoisesti joulusiivousta tehdä kolmatta päivää, mutta
tänään (ei vieläkään siivonneena) päätin antaa olla
ja alkaa nauttimaan itse joulusta. 

Lahjat on paketoitu, niitä tulikin yllättävän paljon.
Sovittiin ettei mitään mahdottomia määriä ostella
ku herra on vasta 10kk. Mutta niin
sitä kummasti innostu jouluostoksilla

Nyt pakkailua ja joulupukin
kuumaalinjaa. Illalla lähdetään sit 
mummuloimaan ja nauttimaan maaseudun
rauhallisesta joulusta.

Iloista joulua kaikille lukijoille! 

-Tinde-


torstai 19. joulukuuta 2013

Joulushoppailut

Ukkeli tekee tän viikon päivätöitä, normaalisti töissä vain öisin. On ollu vaikea tottua itelläki tähän rytmiin. Normaalisti kun kuitenki herra on ylhäällä aamupäivästä, eikä tarvitse yksin olla koko päivää. Nyt saattaa olla ilta kuuteen asti töissä. Tänään sit iski tylsyys jo ennen puoltapäivää, joten pakkasin vaunut ja lähettiin J:n kanssa hakemaan tapetinpoistoainetta. Onneksi ei oo pitkä matka tuohon lähimpään rautakauppaan. Siellä seikkaillessa löytyi tapettien alelaari. Pitkän aikaa olen haaveillut eteiseen ihanaa koivutapettia, tämä idea lähti meidän naulakosta. Nyt sit sattui olemaan alennuksessa kyseinen tapetti nii tietenkin se lähti sit mukaan!


Sen jälkeen aattelin käydä Lidlissä ostamassa joulukukkia, mutta voi surku miten oli raukkoja. Enpä vaivautunut niitä sitten matkaani ottamaan.

Tämän jälkeen talsittiin vielä zeppeliiniin, jossa oli tarkoitus käydä vain pikaisesti, mutta siellä yllättäen vierähtikin sitten monta tuntia. Hups. Noh, saimpahan ostettua vähä lahjoja ja muutenki sai aikaa kulutettua. Kävästiin kahvilla, ihan vain kahdestaan juniorin kans. 




Nyt vaan sitten odotellaan sitä joulua.





5 yötä jouluun on, laskin ihan itse.. 
-Tinde-

tiistai 10. joulukuuta 2013

Päivittelyä

Hellurei. Eipä ole tullu pitkään aikaan kirjoteltua mitään, ku ei oo mitään erikoista ollunna. Jouluhässäkkää ja muuta mukavaa. 

Kohta lähetään J:n kanssa kerhon joulupuurolle jonka jälkeen mulla mukavasti hammaslääkäri. TAAS. Toissapäivänä kävin ja tänään taas mennään. Jospa nyt sit ois viimeinen kerta tälle erää.

Huomenna ei taida olla mitään erikoista ja perjantaina vihdoin PARTURI. <3 Sain vihdoin soitettua ja varattua ajan. Ei kyllä mitään hajua mitä tälle tukalle muka tekisi, mutta ainaki jos vähän siistiä. Perjantaina myös tulee kosteusmittaaja käymään, meidän jääkaappi mukavasti otti ja suli lattialle. Tai lienee sulanu jo jonku tovin. Saapa nähdä pitääkö alkaa keittiöremonttiaki tässä tekemään. 

Nyt käpöstelemään kerhoon. Mukava +4 lämmintä, passaa kävellä. Kuhan ei vaan kovin hiki tulis. 

Heissan, Tinde. 

maanantai 2. joulukuuta 2013

Juhlat juhlittu

Huheij mikä viikonloppu. Lauantaina kahviteltiin ukkelin synttäreitä. Perjantai meni leipoessa ja siivotessa. Tuli tekastua suklaajuustokakku, porkkanapiirakkaa ja hapankorppurullia lohitäytteellä. Sunnuntaina Tupperware-kutsuilla vielä taiottiin mikrossa suklaakakku. Aika hyvin kelpas tarjoilut, ei ole kaapissa enää ku joulutortut. Harmittaa hieman ku en hoksannut ottaa leipomuksista kuvia. 



Tänään kaivoinkin joulun vaatehuoneesta. Verhot ikkunaan ja kynttelikkö ikkunalaudalle, siinä on meidän joulu. Joululahjatki on jo ostettu. Tänä jouluna en aio stressata lainkaan joululahjoista. Viime jouluna ostin lahjoja vähän liikaakin, vieläkin on pussin pohjalla jotain mitä en saanut edes kenellekään annettua. 

Viikonloppu oli semmosta häslinkiä että tää viikko ollaan vaan ja öllötellään. Nautiskellaan pakkasesta ja lumesta



Rauhallista maanantaita

-Tinde-

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Joulu tulla jolokuttaa.

Niin se joulu vaan lähenee, sen kunniaksi päätin
kokeilla jouluista glögijuustokakkua
Nam Nam. 





J:n huoneen remonttiki edennyt jopa sen verran
että listat ja viimeisetkin verhojen nupit
on irrotettu.
Nyt kaipaillaan vielä virtaa että jaksais 
alkaa repimään ne tapetit irti. 

Ja perjantaina ois ukkelin
synttärit, pitäis järjestää lauantaina
jonkinsortin kahvikestit.
Ja sunnuntaille vielä ois 
Tupperware kutsut. 
Täytynee alkaa leipomaan
että riittää kakkua kaikille 
makeannälkäisille vieraille.

-Tinde-

maanantai 25. marraskuuta 2013

Valoa pimeyteen




Kävin hakemassa tämän ihanuuden
omaan kotiinikin.
Mukavasti tuo valoa tähän pimeyteen. 
Ja näyttää komealta tuota tiiltä vasten. <3

Valoisaa viikkoa

-Tinde-

torstai 14. marraskuuta 2013

Nyt kävi näin.

Nonni, nyt se viimein tuli se lopullinen ärsyyntymisen multihuipentuma. Tänään tapetit vihdoin saivat kyytiä. Puoliltapäivin otin vasaran käteen ja sanoin ukkelille:

"Mää vähä katon onko nuo listat vaikia irrottaa." 
"Mää nyt otan nää kaikki irti tästä ku alotinki." 
"Tässähän on revenny jo tapettia vähäsen, mää katon et mitä täällä on alla." 
"Meillä on täällä sattumoisin pullo tätä tapetinirrotus härpäkettä, jos mää nyt sitte..?" 

Ja siitä se ajatus sitten lähti: 



Ilman ylläreitä ei toki säästytty. Tapetin alta löytyikin vielä toinen tapetti, jotain verkkoa ja muutama muu ylläri. Mut semmostapa se on ku alkaa toisten tekemää purkamaan. Mut oli kyllä kaikinpuolin terapeuttista hommaa. Jatketaan sit seuraavaan seinään ku tulee seuraava virtapiikki. (Kuitenki aika raskas homma yksinään.)

Vielä en tosin ole päättänyt että mitä tuolle seinälle sit tehdään. Mietin liitutaulumaalia, mutta tuntuu että se on ehkä liian over powering ku miettii et vastakkaisella seinällä on valkea tiiliseinä. Hmm, mietintään. Lenkillä ajattelin asiaa ja mietin jopa liitutaluraitoja. Valkoista ja mustaa vaakaraitaa. Saapas nähdä mitä tähän keksii. 

Pikku-mies sairastaa, ei ole päästy käymään kerhoissa (tai missään muuallakaan) aikoihin. Alkaa hieman tuntumaan että seinät kaatuu päälle. Jospa sitä jo viikonloppuna ehkä pääsis johonki, kävis vaikka vanhemmilla kylästelemässä tms. 

Nyt hieman taas rauhoittumista iltaan, hyvä iltapala, telkku ja sohva! <3 

Hyvää yötä, Tinde!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Isänpäivä.


Tuollaiset heijastimet tein J:n papoille. Oli tosiaan oma hommansa kun ompelukone hajosi. Ei ihan sitä mitä odotin, mutta kelpasi oikein hyvin papoille. Isäni kehaisikin heti: "Teilläpä ei ole tällaista!". 

Omalle ukkelille tehtiin J:n kanssa tyynynpäällinen, samalla periaatteella. Jalanjälkiä täyteen koko tyyny ja teksti "HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!". Ja piti vielä siihen kaveriksi ostaa lippu Mokoman keikalle. Kelpasi oikein hyvin ja tyynynpäällinenkin on jo käytössä. <3 

Kakkua herra ei syö, joten tekasin aamulla pikapikaa jäätelöauton. 



-Tinde-

torstai 7. marraskuuta 2013

Voihan turhautumisen torstai

Ääää, kauhea kipinä olis taas alakaa repimään J:n huoneen tapetteja irti. Ne on siis NIIN kamalat että hermo menee. Tällä hetkellä mieleni halajaa liitutaulumaalia. Muttako se on nii iso homma aloittaa, eikä rahatilannekaa oikein ole nii hyvä että vois ostella liitutaulumaalia. HÖH. Mutta jos revin tapetit irti ja ostan maalit ku on rahaa? Vai mitä tässä nyt tekee? ÄRriNmuRRin. 


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Keskiviikon kuvia




 +

Testailin että kuinka multa tuo kuvaaminen onnistuu, 
ei vielä kovin kummoisesti

1030-+ (J pääsi näppäimille.)

-Tinde-
+9/

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Maanantai..eiku.

Huh huh, sain kun sainkin isänpäivä värkkäilyt vihdoin valmiiksi. Papoille lahjoja koittanut väsätä kohta kaksi viikkoa. Pakko aina koittaa tehä jotain niin spesiaalia että kellään ei oo samanlaista. No tässä tapauksessa idea oli ihan hyvä, mutta toteutus pissi lahkeelle. 

Ompelukone ei suostunut ollenkaan yhteistyöhön. Lopulta se meni jo hajalle, piti pistää ukkeli tutkailemaan että mitä sille tapahtu. Sitten koitin käsin ommella, mutta lopputulos näytti niin kamalalta että purin työn kokonaan. Sitten kun kone oli taas kunnossa, koitin siksakilla, kone taas kaput. SURKEUS! Huokasin syvään ja luovutin, nakkasin pienen pienet kangaspalat kaapinpohjalle ja päätin että antaa olla!! 

Tänä aamuna sitten kuuntelin musiikkia ja aloin taas miettimään kyseisiä kangaspaloja. "Kuinka muuten saisin ne kiinni toisiinsa jos ei ompelemalla?" Mietin liimaa, teippiä, yms yms, mutta ne ei ole kovin vedenkestäviä (lahjaa käytetään myös ulkona.)."Kuinka saisin kankaat vedenkestäviksi?". Sitten mieleeni juolahti: "LAMINOINTIKONE!". Laminoin kangaspalat yhteen, lopputulos ei ollut ihan sitä mitä kuvittelin, mutta saa luvan kelvata. Ajatus on tärkein, eikö

Nyt on papoille lahjat valmiina! Paljastan vasta isänpäivän jälkeen mitä tein, eihän sitä tiedä jos isä vaikka eksyy lukemaan mun blogia. :P 

"Ihana maanantai aamu, kaikki on sujunut kuin rasvattu." Ajattelin hetki sitten, kunnes muistin että tänään on vasta sunnuntai. 

Rauhallista sunnuntaita kaikille 

-Tinde-

lauantai 2. marraskuuta 2013

Löpinää

Lauantai se taas tulla tupsahti. Väsyttää. 

J:n kanssa ollaan alettu kulkemaan kerhoissa. Keskiviikkona käytiin tutustumassa seurakunnan perhekerhoon, jätkä oli niinku kotonaan. Ei kyllä ujostele eikä arkaile yhtään. Eilen käytiin sit aamusta mll:n perhekahvilassa. Oli kyllä itelläki mukava jutella muiden äitien kanssa, huomata etten ole yksin näiden ajatusteni kanssa.

Pikku kerholainen <3


Kun tultiin kerhosta kotiin ja sain ukkelin ylös sängystä, se käveli keittiöön ja kuulu: "Ööö.. tuota.. mitä meidän keittiölle on tapahtunu?". Minä tähän: "En ole kerennyt siivota..". Niimpä niin, sen työpanoksen huomaa vasta sitten kun jättää tekemättä. Huusholli onkin kyllä niinku pommin jäljiltä jos olen aamun pois kotoa. Yleensä J nukkuu aamulla nii pitkät unet, että kerkeän siivota mukavasti ennenku ukkeli herää. Se kuvittelee varmaan että tää koti itestään pysyy niin siistinä ja kauniina. ;) 

kuva:Google
Yks aamu pistin pojan nukkumaan ja ajattelin että istahdan kaikessa rauhassa itsekin alas. Sitten huomasin kuinka on pölyä ikkunoissa ja aloin pesemään ikkunat. Ikkunan pesun jälkeen ajattelin että pesen vielä koneellisen pyykkiä. Siinä sitte touhusin aikani ja äkkiä huomasinki pari tuntia vierähtäneen. Istahdin alas ja samantien kuului itkuhälyttimestä ähinää. Eipä paljon kerennyt taas mamma hengähtää.

Tänään Pyhäinpäivä, lämmöllä muistelemme poisnukkuneita rakkaitamme. <3 

Kuva Google


-Tinde-




torstai 24. lokakuuta 2013

Melekosta menoa

Niinhän siinä kävi että minun vauva oppi jo seisomaan, enkä ollu edes kotona. 
En halua enää lähteä koskaan mihinkään. 
Tänään lähden kyllä käymään yksin kaverilla, 
saapa nähdä mitä se silläaikaa oppii. 
Tiä vaikka kävelis ku tulen takaisin. 
On se jännä miten nopeaa pieni ihminen kehittyy. 
Kolinaa ja kopsetta kuuluu nyt ympäri asuntoa ku ei vaan pysy perässä. 
Mutta kai se on ihan normaalia ettei kokoajan vieressä ole 
vahtimassa että ei vain satu mitää? 
(Vaikkakin olen kameran kanssa kokoajan perässä.)



Käsityöt etenee aika hitaanlaisesti, eilen pitkästä aikaa otin virkkuuhommat laatikosta esiin. Kerkesinki tehdä yhden pääkallorivin, kyllä siitä hyvä tulee. 

Lumet lähti taas, vettä sataa ja syksy tuli takaisin. Pimeisiin ja synkkiin iltoihin löyty tiimarista pari tuikkukippoa. Aivan ihania. Harvemmin olen mikään tuikkukuppien ystävä, aina vain tiellä pyörii ku pitäis saada laskettua postit pöydälle. Mutta näitä en voinut vastustaa



Onko huomenna taas perjantai? Täh? Viikot menee kyllä 
niin hujauksessa. 

Nyt touhuilemaan, heissan!

-Tinde-

torstai 17. lokakuuta 2013

Torstain tunnelmia

Heijjaa. 

Tänään tuli sitten lunta, ja tuliki ihan reippaasti.
Ihan hetkessä oli maa valkosena. <3 
Ihanaa!

Ja pitää vähän hehkuttaa,
Eilen leivoin elämäni ensimmäisen kakun
Mango-juustokakun.
Juustokakkuja olen ahminut aina 
muiden juhlissa ja toivonut osaavani
itsekin leipoa. 
Ja koska tässä nyt on tullu kokeiltua kaikenlaista
uutta, nii päätin kokeilla tätäkin.
Hyvää tuli, kelpas ukkelillekin.

 Tervetuloa kakkukahvelle. :)

Tervetuloa

Ulkonäkö ei nyt ihan vastaa sitä mitä se ohjeessa oli.
Mutta makuhan se on pääasia ja hyvää oli.

Aamukahvi



Tämän aamun musiikkia <3

Valkeaa torstaita kaikille, Tinde.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Remontti(ko)?

Heissan.

Tässä ukkelin kans ollaan mietitty että josko alettas remontoimaan kylpyhuonetta. Ollaan suunnniteltu ja mietitty ja pähkäilty jo jonkun aikaa, muttei olla oikein saatu mitään aikaseksi. Viikonloppuna sitten ehdotin ukkellille jos ensi kesänä totetutettaisiin vihdoin se remontti. Vanhemmat omistaa kerrostalo-asunnon kylältä joka on kesällä vapaana, voitaisiin asustella siellä niin ei tarvi kärsiä remontin keskellä. 

Sisustusohjelmia kun on tullu katottua nii muistin että laattapisteellä oli joku suunnittelupalevelu, johon voi varata ajan ja sielä sitten katsellaan kuvia ja mietitään mitä laitetaan. Ruvettiin jo varailemaan aikaa, MUTTA sitten ovellemme saapui mies

Mies kertoi olevansa K-raudan henkilökuntaa ja kyseli onko meillä tehty jo kylpyhuoneremonttia ja jos ei niin olisiko kiinnostusta. Jopas sattuikin sopivasti. Huomenna sitten saapuu K-raudasta miehet mittailemaan meidän kylppäriä ja tuovat mukanaan materiaaleja jotta voidaan alkaa miettimään mille aletaan. Maksuton palvelu ja tulevat kotiin asti! Mahtavaa. Kuin tilauksesta. :D 

Pitää tässä tänään vähän miettiä jo alustavasti mitä sitä haluais tuonne, miehet kuulemma sitten tekevät laskemat paljonko tulis kustantamaan. Samassa tilassa on kodinhoitotila, jonka olen jo pitkään halunnut muokata toimivammaksi. Ihana ku saa ammattiapua, ihmisiltä jotka osaavat hommansa. 


Musta ja harmaa <3



Ihana allashärpäke. Piän ripaus luksusta.
Ei mahdu amme kylppäriin, mutta voihan sen
nähtävästi olohuoneeseenki sijoittaa. ;D

Näppäriä pieniä kodinhoitonurkkauksia.



Have a nice day, Tinde

lauantai 12. lokakuuta 2013

Skull

Taannoin ihailin In The Houze -blogin Minnan virkkaamaa pääkallohuivia. Minna totes että "Koukku käteen ja virkkaamaan.". Ajattelin suoriltaan ettei minusta ole siihen, kun enhän mää osaa virkata. Enkä kyllä ole virkannutkaan varmaan ala-asteen jälkeen. 

Maanantaina alotin tuon isoäidin neliön virkkaamisen ja huomasin ettei se nyt mitään hirveää ydinfysiikkaa olekaan. Tänään sit taas eksyin ihailemaan tuota huivia, ja päätin tsekata ohjeet. Aika perus hommia ne sit oliki, joten kaivoin kaapista harmaan lankakerän ja aloin hommiin. Mahtavaa huomata ku osaakin jotain. 

Toivotaan että saisin tuon valmiiksi ennen joulua, voisin antaa itselleni joululahjaksi. ;) 

Ohjeet löytyy täältä: http://silmukoita.blogspot.fi/2013/05/paakallohuivin-ohje.html


Aamuninen tuotos

See Ya, Tinde